Tulevista matkoista kerrotaan heti, kun matkakohde tarkentuu.

---

Risto Nihtilän matkakertomus kesäkuun 2011 Laatokan matkasta:
LAATOKAN YMPÄRILLÄ

Laatokan ympäri on helppoa tehdä nojatuolimatka. Tarvitaan vain kunnon kartta ja muutama opaskirja. Asia vaikeutuu ja muuttuu kiinnostavaksi, kun nojatuoli nostetaan linja-autoon. Maksavien matkustajien lisäksi tarvitaan matkanjohtajaksi Silvosen Heino, oppaaksi Vuorenmaan Anssi ja kuljettajaksi Keräsen Pekka. Viiden päivän matka voi alkaa.
Laatokan eri kulmilla lähellä ja kaukana rannoista kuulemme tarinaa monenlaisista ismeistä. Niistä tärkeimpiä ovat olleet folklorismi, sosialismi, kommunismi, kapitalismi, militarismi, vandalismi ja rasismi. Kulinarismia ja aforismiakin viljeltiin matkalaisten keskuudessa.

Karttaan merkittyjen jo nimeltä tunnettujen kaupunkien lisäksi kuulimme tarinoita myös pikkukylistä, lahjoitusmaahoveista ja maaorjuudesta. Kylissä eläneet kuuluisuudet mainittiin Kuusisesta Paavolaiseen. Katsottiin kirkot ja kirkonrauniot. Käytiin uudelleen suuret taistelut vuosisatojen ajoilta. Rajoja yliteltiin nyt huolettomasti. Rajoja riitti. Niin moneen kertaan ovat isännät ja rajan paikat Laatokan rannoilla vaihdelleet.
Muistomerkkejä on suomalaisille, ruotsalaisille, venäläisille, karjalaisille ja neuvostoliittolaisille teiden varsilla ja metsien kätköissä. Merkkien pystyttäjien olisi pitänyt muistuttaa merkkien kaatajille, että jalusta kannattaa jättää paikalleen seuraavia merkkejä varten. Jostain syystä merkit, joissa on tekstiä suomeksi ja venäjäksi pysyvät paremmin pystyssä kuin suomenkieliset merkit.
Maisemat Laatokalla vaihtelevat paloaukeista hiekkarantoihin, lepikoihin vaaroihin ja vehmaisiin puistoihin. Tienvarsikasveista näyttävin taitaa olla jättiputki ja ravintolan aamiaispöydässä tattari. Virkamiehistä parjatuimmiksi tulivat nimismies ja tiemestari. Nimismies oli jättänyt kiharansa varsinkin Käkisalmen seudun maanteille, jotka ilmeisesti uskoon tullut tiemestari oli jättänyt tiet Herran haltuun melkeinpä jo suomalaisten sieltä lähdön jälkeen.

Ortodoksisuus elää Laatokalla voimakkaasti edelleen. Parhaimmillaan sen kokee luostareissa. Valamolla on omat rantansa. Konevitsaa kunnostetaan. Nimi tuntuu suomalaisen korvissa tehokkaalta lasten kasvatusvälineeltä, mutta tarkoittaa hevospiiskaa. Luostarin taloutta voi elvyttää tiilidiilillä eli munkilta voi ostaa tiiliskiven. Siihen saa huopakynällä kirjoittaa nimensä. Tiili päätyy myöhemmin luostarin seinään ehkä väärin päin tai rappauksen alle. Rahanpesua voi tietysti harjoittaa pesemällä tiilet seuraavaa turistiryhmää varten. Munkkien vaatimattomaan elämään pääsee tutustumaan luostarilounaalla maistamalla vihanneskeittoa, silliä ja perunaa rusinasopan myötä. Syvärin luostarissa on hienompaa. Venäjän itsenäisyyspäivän kunniaksi kellot soivat moniäänisesti ja köyhää kansaa vaeltelee alueella niin, etteivät parkkipaikat tahdo autoille riittää.

Kun matkalla on oppaana ammattisotilas, saa taistelupaikoista asiallisen ja tarkan selostuksen rintamavahvuuksia ja sotapäälliköiden nimiä myöten. Erityisen mielenkiintoista on kuulla tarinoita suomalaisten miehittämiltä alueilta Laatokan itäpuolelta, Nimet Vitele, Aunus, Syväri ja Lotinanpelto palaavat mieleen jo oman isän kertomista sotajutuista. Viteleessä paloi vieläkin. Komea talo oli tulessa aivan kylän keskustassa ohi ajaessamme.

Katoavaan kansanperinteeseen pääsi tutustumaan, kun Nurmoilan kylän tievuskat veivät kulttuuritalollaan matkalaisia tanssin pyörteisiin ja laulelivat iloisia karjalankielisiä lauluja. Naapuritaloissa odotteli perinteinen kyly rantasaunassa ja saunan jälkeen emäntä kantoi pirtissä herkkuja pöytään. Talon isäntä oli jo väsynyt vieraiden odotteluun ja maan tavan mukaan nukahtanut pirtin sohvalle. Naapuritalon isäntä oli löytänyt makuupaikkansa pihanurmelta.
Laatokan ympäri pääsee myös rautateitse. Syvärin kohdalla näkee vilahduksen jopa Muurmannin rataa pitkin kulkevasta junasta. Laatokan rannoilla on paljon hylättyjä taloja ja autioita pihoja. Moni teollisuuslaitoskin seisoo luurankona pistoreiteen tai maantien varrella. Kolhoosien ja sovhoosien rinnalle on noussut kapitalismi. Olikarkit rakentelevat tatsojaan rannoille, joilta alkuperäisasujaimisto kaikkoaa työn perässä kaupunkeihin tai tien varsille karttoja myymään. Harmaat tönöt lahoavat ja kaatuvat. Leveät joet ylitetään vankkoja siltoja pitkin. Pienimpien jokien ylitys tapahtuu ruuhilla tai riippuvia kävelysiltoja käyttäen.

Laatokan etelärannoilla on aivan toisin. Pietarin vaikutus ulottuu kauaksi. Asuntoalueita, uusia kaupunginosia ja lomakyliä rakennellaan. Kauppakeskuksia ja teollisuutta nousee ohikulkuteiden varsille. Laatokalle kulkee Nevaa pitkin jokilaivoja perä perään. Suomenlahden puolella Patotie yhdistää Kannaksen hienoon ja kehittyvään Krondstadin kaupunkiin. Mantereen puolella Terijoki on vielä kauniina muistona monen suomalaisen mielessä. Rannat eivät ole enää entisensä. Hotelli keskellä metsää hankaloittaa kylälle ja rannalle pääsyä. Vammelsuussa Rakkaudenhauta on raiskattu. Viereiset kirkonrauniot muistuttavat rakkauden asemasta vihasta ja sodasta kuten maastossa vielä näkyvät bunkkerien ja tykkiasemien jäännöksetkin. Raivolan lehtikuusimetsässä vielä puut humisevat korkeina. Edit Södergrnin muistomerkki on paikallaan kuten hänen Totti kissansa patsaskin. Viereinen neuvostoliittolaisten sotamuistomerkki kukoistaa itsenäisyyspäivän kukkaseppeleissään. Matkamme jatkuu Viipuriin. Siellä on tunti aikaa kaupungin katseluun. Siinäkin on joidenkin mielestä melkein tunti liikaa. Matkalaista varmaan väsyttää....

 

Etusivulle